Salkunhoitaja
Vuonna 1996 perustettu Alexandria on yksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä ja First North -listayhtiö. Tehtävämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Palveluksessamme on yli 210 sijoitusalan ammattilaista 30 paikkakunnalla palvellen yli 36 500 asiakasta. Alexandria-konsernin liikevaihto vuonna 2024 oli 49,4 miljoonaa euroa ja liikevoitto 11,1 miljoonaa euroa. Konsernin muodostavat Alexandria Group Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Premium Advisors Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy ja Luxor Investment Management Oy.
Haemme SALKUNHOITAJAA Alexandria Rahastoyhtiöön Helsinkiin
Askel kohti rikkaampaa työelämää
Työtehtäväsi ovat monipuolisia painottuen erityisesti salkunhoitotehtäviin ja erilaisten markkinaraporttien ja -julkaisujen tuottamiseen sekä yksityispankkiiriemme aktiiviseen myynnin tukemiseen.
Toivomme Sinulta
- Kiinnostusta taloutta ja sijoitusmarkkinoita kohtaan sekä kykyä jäsentää nopeallakin aikataululla laajoja asiakokonaisuuksia
- Vähintään 7 vuoden relevanttia työkokemusta salkunhoidosta tai sijoitusmarkkinoilta
- Suoritettua ylempää korkeakoulututkintoa kauppatieteiden, tekniikan tai valtiotieteiden alalta
- Positiivista, ahkeraa ja itsenäistä työskentelyotetta
- Yhteistyökykyä ja joustavuutta
- Eri omaisuusluokkien ja sijoitusinstrumenttien hyvää tuntemusta (erityisesti korkosijoitukset)
- Numerotarkkuutta ja vahvoja tietoteknisiä valmiuksia (Excel, PowerPoint, Bloomberg, Factset)
- Erinomaista suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista hallintaa
- Vahvoja ja asiakaslähtöisiä esiintymis- ja kommunikointitaitoja, joilla tarvittaessa pystyt myymään osaamisesi ja näkemyksesi keskeisille sidosryhmillemme
Miksi Alexandria
Tarjoamme kannustavan ympäristön pääomamarkkinatiimissä, mielenkiintoisen tehtävän, tilaa käyttää omaa osaamista hyvässä porukassa sekä mahdollisuuden olla osana viemässä finanssialan kiinnostavimman yrityksen tarinaa seuraavalle tasolle. Meille rikkaus on vapautta elää omannäköistä elämää ja henkilöstökokemus on yksi Alexandrian strategian painopisteistä.
Tarjoamme:
- Työtilat pääkonttorillamme Helsingin Eteläesplanadilla
- Etätyömahdollisuuden hybridityömallimme mukaisesti
- Osaavan tiimin, joka tukee työssä onnistumistasi
- Palkkaus täsmentyy valitun henkilön työkokemuksen mukaan
- Lounas- ja virike-edun sekä kattavan työterveyshuollon
Ota askel kohti rikkaampaa työelämää ja jätä hakemuksesi sekä CV:si palkkatoiveineen viimeistään ke 20.8.2025 alla olevalla lomakkeella. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä.
Jos sinulla herää kysymyksiä tehtävään tai meillä työskentelyyn liittyen, lisätietoja antaa 4.8. klo 13-17, 6.8 klo 15-17 ja 8.8 klo 14-17 Rahastoyhtiön toimitusjohtaja Toni Iivonen p. + 358 50 573 2491 / toni.iivonen@alexandria.fi.
- Osasto
- Sijoitusneuvonta
- Sijainnit
- Helsinki
- Etätyömahdollisuus
- Hybridi
Alexandria Group Oyj yrityksenä
Vuonna 1996 perustettu Alexandria Group Oyj on yksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä ja pörssinoteerattu First North -listalle. Tehtävämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää.
Palveluksessamme on yli 210 sijoitusalan ammattilaista 30 paikkakunnalla palvellen yli 36 500 asiakasta. Konsernin muodostavat Alexandria Group Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Premium Advisors Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy ja Luxor Investment Management Oy.
Työskenteletkö jo yrityksessä Alexandria Group Oyj?
Osallistu rekrytointiin, löydä seuraava kollegasi.